keskiviikko 15. elokuuta 2012

Vartijat

Vartijoistakin ollaan sitten montaa mieltä. Lähinnä negatiivista mieltä, ainakin mitä mun korviin kantautuu.
Vartijat ovat wanna-be poliiseja, yleensä nuoria kundeja joilla nousee valta päähän ja käyttävät tarpeettomia voimakeinoja.
Tavaratalossa vartijoilla ja kosmetiikantytöillä tuntuu aina olevan pariutumisrituaalit menossa, omasta kokemuksesta päätellen. Toki vartijat tykkäävät hengailla kauppakeskuksissakin niissä liikkeissä missä on näteimmät tytöt myyjinä. Joten ilmeisesti unvormu kiehtoo naisia, ole se sitten palomies tai 'vaan' vartija.
Olen joutunut seuraamaan tilannetta jossa vartija käyttää tarpeettomasti voimakeinoja.
Kyseessä oli huonosti käyttäytyvä teini joka huuteli vartijalle veellä alkavia sanoja. Vartija päätti kaasuttaa jo poispäin lähtevän teinin parin metrin etäisyydeltä. Näytti siltä, että kostoksi. En ollut seuraamassa tilannetta alusta asti, mutta se mitä näin ei ollut kyllä minusta ihan oikein. Jonkunnäköinen tutkinta tästä tapauksesta ilmeisesti kuitenkin tehtiin. Tulosta en valitettavasti tiedä.
Olen töissä kauppakeskuksessa liikkeessä joka on hyvin avoin. Ohikulkija pystyisi helposti nappaamaan tiskiltä tavaran tai toisenkin ilman, että me sitä huomattaisiin. Onneksi kalliimmat tavarat meillä on tiskin takana ja niihin ei pääsekään niin helposti käsiksi. Ilmeisesti kamerat osoittavat jatkuvasti meillepäin ja vartijat voivat seurata mitä täällä tapahtuu. Ärsyttävää. Siis tietää, että ei voi rapsuttaa persettä ja kaivaa nenää ilman että on kameroissa. (ei sinänsä että nuo toiminnot kuuluisivat ihan tarpeellisimpiin toimintoihin töissäollessa, mutta pointti kuitenkin sama.
Vartijat pyörivät täällä harvakseltaan eestaas, joskus jokunen jää rupattelemaan. (pitäisikö vetää johtopäätöstä, että kuuluu niihin viehättävimpiin myyjiin täällä.. :D)
Tämä meidän pikkumyymälä on tosiaan pieni, työntekijöitä vähän ja yksin joutuu töissä olemaan aina jonkin aikaa, yleensä aamuisin tai iltaisin.
Tänään olin avaamassa liikettä, yksin toki, ensimmäisiä asiakkaita oli pari pahanhajuista oudostikäyttäytyvää nuortamiestä. Ensimmäisenä ihmettelivät minulle, että ihottavaa olla ostoksilla kun vartija seuraa jokapaikkaan. Jasso. Vai sellaisia tapauksia. Käytäytymisestäkin olin jo varuillani, mutta tieto siitä, että vartijakin on varuillaan sai niskavillat pystyyn. Tuntui ihan siltä, että toinen kyseli minulta kaikenlaista turhaa kun toinen puuhaili jotain tiskin toisessa päässä. Tiedä sitten mitä kaikkea putosi vahingossa taskuun .toivottavasti ei mitään kuitenkaan.
Lähtivät siitä sitten jatkamaan matkaa ja hetken päästä vartija tuli morjestamaan. Kertoi sitten, että parivaljakkoa seurataan jatkuvasti monitoreista. Kuulemma varkailla. Vartijan ollessa tiskillä kertoi hän mitä tietoa parivaljakosta saatiin. Prismassa. Maksoivat ostokset. Tulossa yläkertaan. Tässä vaiheessa pojat olivat tulossa tännepäin taas, mutta huomasivat vartijan, näyttivät keskisormea ja menivätkin ulos. Kokeilivat pihalla parin polkupyörän lukon kestävyyttä. Jatkoivat matkaa toiselle sisäänkäynnille missä ronklasivat fillareita taas. Menivät ärrälle. Sitten lähti vartija juoksemaan sinnepäin.  Lujaa.
Puolisen tunnin kuluttua tuli hikinen vartija kertomaan, että varastivat ärrältä siideriä ja lonkeroa ja ottivat jalat alle. Rautoihin joutuivat, tosin ilmeisesti antoivat vartijoille aamutreenin ennenkuin jäivät kiinni.
Toinen oli kuulemma kiikutettu ihan putkaan kun oli uhannut, että jatkaa varastelua kun pääsee pois. Poliisi lupasi pitää putkassa yhdeksään asti.
Monta asiaa tässä omassa tarinassa on jotenkin ristiriidassa. Pojat (tässä vaiheessa pakko tarkentaa, että kyseessä ei tosiaan ole mitään teinejä vaan kolmenkympin luokkaa olevia kolttiaisia.) Eivät siis olleet vielä todistettavasti mitään varastaneet ennen ärrätapausta, mutta valvontaan joutuivat koska näyttivät epäilyttäviltä. Ei musta kovin reilua arvioida tuollalailla ihmisiä. "Noi on jotain nistejä, niiden on pakko olla täällä pöllimässä."
Noh. Tällä kertaa ne oli. Juurikin nistejä, ainakin jotain muuta nauttineet kun alkoholia kuulemma, ja olivat täällä varastelemassa. Että valvonta onnistui tällä kertaa.
Itseäni nyt niin haittaa jos mun tekemisiä seurataan kun olen ostoksilla. Jos nut ei ihan pukukoppiin kameroita laita. Omasta mielestäni kauopallisissa tiloissa on hyväksyttävää kuvata ja tallentaa materiaalia siellä käyvistä ihmisistä. Kuitenkin on kyse paikasta joka on jonkun omistuksessa ja sinnehän ei ole kenenkään pakko mennä. Ruokakaupassa on ehkä pakko käydä. Vaan on niitäkin paikkoja mistä saa vielä kotiinkuljetuksella. Eli ei siis ole pakko käydä ruokakaupassakaan jos ei halua naamaansa jonkun vartijan monitoriin.
Taas eriäviä mielipiteitä löytyy varmasti tästäkin aiheesta ja joo, oon itsekin tavallaan huolissani siitä, että valvonta siirtyy kaduille, puistoihin, uimarannalle, lenkkipolulle jne..
Siitä katulampun kupeesta saattaa näkyä sopivasti jonkun olohuoneeseenkin. Tai makkariin, miksei vaikka saunaan.. kiitos ei. Tähän suuntaan ei saa mennä.
Ymmärrän toki niitäkin, jotka ovat joutuneet väkivallan uhriksi vaikka juuri lenkkipolulla eivätkä uskalla enää liikkua ulkona ja kokisivat varmasti olonsa turvallisemmaksi jos jokapuolella olisi kameroita. Mutta he eivät ajattelekaan kokonaiskuvaa ja sitä mihin se vääjäämättä johtaisi. Ei rikoksia kuitenkaan saa kitkettyä pois. Ne vaan muuttuvat olosuhteisiin sopivaksi.
En mä kovin tosissani uskokaan, että näin kävisi. Siis että valvonta leviäisi joka paikkaan. Kuitenkin on hyvä miettiä mihin kaikkialle sitä OIKEESTI tarvitaan ja missä ei.
Isoveli valvoo

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti