perjantai 31. elokuuta 2012

maailman paras falafel

mä sain falafel-innostuksen joskus viime talvena. googlasin kaikenlaisia ohjeita, että miten niitä tehdään ja löysinkin vaikka kuinka monta. mikään ohjeista ei kuitenkaan tuntunut ihan just siltä parhaalta ja tein sitten oman version. 
niistä tuli ihan hyviä.
uusi yritys. en siis laittanut reseptiä mitenkään ylös ja nyt piti googlata taas kaikki reseptit ja miettiä miten saisin tehtyä vähintään yhtä hyviä kun  viimeksi. 

En tykkää uppopaistaa mitään ja pannulla paistaessa koko kämppä haisee ihan palaneelle rasvalle josta en kanssa hirveästi nauti, joten uuniin päätin taas laittaa. noh, härkää sarvista ja tekemään. 

tein massan erissä sauvasekoittimen lisäosalla, viimeksi tein blenderissä, mutta massa oli liian paksua ja jäi reunoille kiinni. sitäpaitsi blenderin kulho hajosi. (ei falafelien yhteydessä.) sekoitin kulhossa kaikki aineet yhteen tasaiseksi. pyörittelin uunipellille leivinpaperille isohkoja pyöryköitä. paistoin 200-225 asteessa n. 35-45 min. maistelin lämpiminä. oli hyviä eikä liian kuivia. 
varsinaista ruokaa päätin tehdä vasta illalla kun olin käynyt kiipeilmässä.

tein tomaattikastikkeen säilyketomaattimurskasta ja mintusta. Osan palleroista laitoin kastikkeen sekaan muhimaan, osan jätin myöhempää käyttöä varten. jogurttikastikkeen tein turkkilaisesta luomujogurtista ja tsatsiki-mausteseoksesta (veljeni tuonut tätä minulle joskus kreikasta) keitin lisäksi basmatiriisiä ja laitoin vähän salaattia. 


ohje:

2 tlk kikherneitä valutettuna (á 400g nesteineen)
2 pienehköä sipulia
3 valkosipulinkynttä
tämä oli oikeasti todella hyvää.
3-4 rkl tahinia
1 tl chilitahnaa
½ nippua persiljaa
½ nippua korianteria
1 sitruunan mehu
1tl suolaa
1½tl jeeraa
2½ dl korppujauhoja
1 dl vettä
2 kananmunaa
n.1½ rkl oliiviöljyä


kastike:

2 tlk tomaattimurskaa
1 nippu tuoretta minttua (tai kuivattua)
1 tl suolaa
2 rkl ruokosokeria
mustapippuria

jogurttikastike:

1½dl turkkilaista luomu jogurttia
valmista tsatsiki mausteseosta (kreikasta)
ripaus suolaa

lisäksi Basmati-riisiä ja salaattia.


vegaanit voi jättää kananmunan pois. en tiedä mitä se tekee koostumukselle, ei varmaan paljoakaan kun uunissa paistaa. 

enjoy.

 


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti