olin eilen töissä.
liikkeen ulkopuolella oli pieni kuvausryhmä tekemässä kyselytutkimusta. ensinnä olin tietysti kamalan kiinnostunut, josko mä pääsisin telkkariin (en kyllä olis halunnut oikeestaan), mutta sitten aloin kuuntelemaan niiden kyselyä.
se meni näin: "Tutkimusten
mukaan suomalaiset suhtautuvat erittäin myönteisesti Suomessa tehtäviin
lääketutkimuksiin. Voisitko itse kuvitella osallistuvasti
lääketutkimukseen?"
sitten haastateltavat vastasivat tähän. vastauksia en juurikaan kuullut, näyttivät pääsääntöisesti suhtautuvan positiivisesti, ainoastaan eräs mies oli jyrkästi vastaan.
ajattelin kuitenkin kysymyksen pohjustusta. entä jos kysymys olisikin alkanut: "Tutkimusten mukaan suomalaiset suhtautuvat erittäin kielteisesti Suomessa tehtäviin lääketutkimuksiin...jne.. " olisikohan vastaukset olleet erilaisia.
kuitenkin Suomessa tykätään olla vähänniinku samaa mieltä muiden kanssa. se vaikuttaa mitä mieltä muut on. ainakin ite voisin ajatella, että vastaisin positiivisemmin, tietäen että niin moni on myönteisiä asian suhteen. jos taas tietäisin muiden olevan pääsääntöisesti kielteisellä kannalla.. saattaisinpa olla vähän kriittisempi ainakin.
niin kelasin vaan, että voiko tuohon kyselyyn luottaa. se ei ole ihan täysin puolueeton, mun mielestä. jos olisi kysytty esimerkiksi suoraan ilman mitään pohjustusta, että voisiko joku osallistua lääketutkimukseen. sen jälkeen voisi antaa tilastoa ja kysyä vaikuttaako se mielipiteeseen.
tämä jäi vaan mieleen ja se on musta vähän huolestuttavaa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti